12.4.2021

Surrealistinen mies

 Salvador Dalí


Melkein kaikkien tuntema mies, Salvador on Espanjalainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja elokuvakäsikirjoittaja.
Parhaiten hänet tunnetaan surrealistisista maalauksista, joita lähden kohta hieman avaamaan.





Salvador oli nuorena rauhaton ja pieni kapinallinen. Hän menestyi koulussa vain kohtalaisesti ja oli kiinnostunut vain piirtämisestä. Hän sai töitään ensimmäistä kertaa esille jo 14- vuotiaana ja aloitti opinnot 17- vuotiaana Madridin taideakatemiassa. Hän ei siellä kuitenkaan kauaa viihtynyt, sillä tunsi olevansa edistyneempi, kuin omat opettajansa.




Muiston pysyvyys, 1931


Muiston pysyvyys on varmasti yksi miehen tunnetuimpia teoksia ja ihan syystä.
Maalauksessa näet kolme taskukelloa, jotka näyttävät sulavan. Edessä on kiinteä kello, joka on täynnä muurahaisia, jotka Dalin maalauksissa symboloivat lahoamista. Maalauksessa kaikki ihmisen luoma on katoavaista ja vain rantakalliot taustalla ovat pysyviä, missä muiston todellinen pysyvyys on.

Kellot näyttävät kaikki eri aikaa, mikä taas symboloi unimaailman ajatonta aikaa.





Suuri masturboija, 1929




Tässä maalauksessa nähdään samoja muotoja, kuin edellä mainitussa "muiston pysyvyys" taulussa. Dali on halunnut käyttää samojen kallioiden muotoja monessa maalauksessaan. Tämä maalaus on oikeastaan täysin katsojan tulkittavissa. Netistä löytyy varmasti syviä merkityksiä jokaisen siveltimenvedon takana, mutta mielestäni on kauniimpaa katsoa maalausta sellaisena kuin sen itse näkee. 
Maalauksessa kuitenkin halutaan tuoda esille seksuaalista ahdistusta, symboliikkaa naisen ja miehen välisistä suhteista, sekä ristiriitaisuutta.






Elefantit, 1948




Elefantit ovat voiman hallitsevuuden symboleja ja Dali asettaa nämä tyypilliset assosiaatiot vastakkain luoden eläimille pitkät ja laihat jalat.
 
"Norsu on vääristymä avaruudessa".







Muistin pysyvyyden hajoaminen, 1954




Tämä maalaus on uudelleenluonti ensimmäisenä esittelemästäni maalauksesta.
Taulu symboloi sitä, miten ihmiskunta saa aikaan oman tuhonsa. Hassua on, että Dalille kalat ovat elämän symboli.
Dali halusi selkeästi monissa tauluissaan ottaa kantaa siihen, miten ihmiset tuhoavat toisiaan ja kaikkea ympäriltään. Hän näki pahuutta ja halusi tehdä siitä jotain kaunista.




Pallojen Galatea, 1952




Maalaus on rakennettu Dalin atomifysiikkakiinnostuksen pohjalta. Tämä maalaus oli symboli hänen pyrkimyksestään sovittaa uusi uskonsa katolilaisuuteen ydinfysiikan kanssa.
Taulu kuvaa jatkuvaa aineen lopullista epäjatkuvuutta, pallot itse hiukkasia.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pop

 Andy Warhol(a) Andy Warhol Warhol on yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä, joka tunnetaan parhaiten töistään Marilyn Monroen k...